SAK odottaa hallituksen käynnistävän perhevapaiden uudistamisen välittömästi. Keväällä julkistettu SAK:n perhevapaamalli joustavoittaa perheen ja työelämän yhdistämistä, rohkaisee isiä perhevapaille ja lyhentää pitkien työelämän ulkopuolisten jaksojen pituutta.
– SAK:n malli ei lisää yhteiskunnan eikä työnantajan kustannuksia tai velvoitteita. Hallitukselta pitäisi nyt löytyä rohkeutta ryhtyä pikaisesti perhevapaiden uudistamiseen, puheenjohtaja Jarkko Eloranta toivoo.
SAK:n työllisyyspakettiin sisältyy perhevapaauudistuksen lisäksi muun muassa pitkäaikaistyöttömien aktivointipalvelujen kaksinkertaistaminen ja työvoiman liikkuvuuden edistäminen asuntotuotantoa lisäämällä. Sen sijaan työttömyysturvan porrastamisesta SAK ei ryhdy neuvottelemaan. Yleissitovuus takaa terveen kilpailun Työehtosopimusten yleissitovuudesta on keskustelu viime aikoina kiivaastikin. Vähemmälle huomiolle julkisuudessa on jäänyt se, että yleissitovuus ei ole vain palkansaajan vaan myös yrityksen turva.
Yleissitovuus takaa palkansaajille työnteon vähimmäisehdot kaikissa työpaikoissa. Samalla se varmistaa, ettei yritysten välinen kilpailu pääse vääristymään palkkoja tai työehtoja dumppaamalla. Yleissitovuus takaa tasavertaisen kilpailun, josta hyötyvät rehellisesti toimivat yritykset.
Lääkäreitä tarpeen ohjeistaa sairauslomista Lääkärien käytössä oleva ohjeistus sairauslomien tarpeesta ja kestosta lisäisi potilaiden yhdenvertaisuutta, sanoo SAK:n asiantuntijalääkäriKari Haring. Hän kuitenkin korostaa, että sairauspoissaolon tarve ja kesto määräytyvät aina yksilöllisesti.
– Lääkärin on sairauslomaa määrätessään huomioitava työolosuhteet, potilaan muut mahdolliset sairaudet ja yleinen terveydentila. Ohjeistus voi toimia suosituksena, mutta se ei saa olla sitova eikä siitä saa muodostua sairauslomille maksimi- tai minimipituutta. Kesäduunari-info päivystää perjantaihin saakka Kesäduunari-info päivystää vielä tämän viikon. SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen neuvontapalvelu on avoinna perjantaihin 2. syyskuuta saakka. Numeroon 0800 179 279 voi soittaa kello 9–15 ja neuvoja voi kysyä myös infon nettisivujen kautta.
Infoon on tullut tänä kesänä yhteydenottoja jonkin verran viime kesää enemmän. Useimmat kysymyksistä ovat liittyneet palkkaan, palkkasaataviin sekä työaikaan, työoloihin ja taukoihin, kertoo kesäduunarineuvoja Sini Tervo.
Kesäduunari-infoon ei soita turhanvalittelija
Kesäduunari-info päivystää perjantaihin saakka Kesäduunari-info päivystää vielä tämän viikon. SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen neuvontapalvelu on avoinna perjantaihin 2. syyskuuta saakka. Numeroon 0800 179 279 voi soittaa kello 9–15 ja neuvoja voi kysyä myös infon nettisivujen kautta.
Infoon on tullut tänä kesänä yhteydenottoja jonkin verran viime kesää enemmän. Useimmat kysymyksistä ovat liittyneet palkkaan, palkkasaataviin sekä työaikaan, työoloihin ja taukoihin, kertoo kesäduunarineuvoja Sini Tervo.
Kesäduunari-infoon ei soita turhanvalittelija
|